Vuoden 2015 eduskuntavaalien ääntenlaskennan epäoikeudenmukaisuuksista
Päätin tehdä vuoden 2015 eduskuntavaaleille vähän samanlaisen listauksen kuin vuoden 2007 eduskuntavaaleista. Tässä on siis vuoden 2015 eduskuntavaaleista poimintoja epäoikeudenmukaisuuksista, joista voi syyttää ääntenlaskennassa käytössä olevaa D'Hondtin menetelmää. Rajasin katsaukseni tällä kertaa ainoastaan räikeimpään tapaukseen jokaisesta kategoriasta jokaiselle vaalipiirille. En verrannut myöskään vähiten ääniä saaneita varasijalla olijoita eniten ääniä saaneisiin täysin valitsematta jääneisiin, vaikka siinäkin on samankaltaisia vääryyksiä.
Suurin prosentuaalinen vääryys valitun ja varasijalla olleen välillä:
Varasijalle jäänyt Savo-Karjalan ehdokas Marjaana Mikkonen sai 2.2 kertaa enemmän ääniä kuin valituksi tullut Matti Semi.
Suurin prosentuaalinen vääryys valitun ja täysin valitsematta jääneen välillä:
Ilman varasijapaikkaakaan jäänyt Savo-Karjalan ehdokas Aino Kanniainen sai 1.9 kertaa enemmän ääniä kuin valituksi tullut Matti Semi.
Helsinki:
Valittu: Perussuomalaisten ehdokas Mika Raatikainen (3370 ääntä)
Varalla: Vasemmistoliiton ehdokas Veronika Honkasalo (5369 ääntä)
Ei kumpaakaan: Vasemmistoliiton ehdokas Mai Kivelä (4683 ääntä)
Uusimaa:
Valittu: KD:n ehdokas Antero Laukkanen (2520 ääntä)
Varalla: Kokoomuksen ehdokas Pia Kauma (4111 ääntä)
Ei kumpaakaan: Kokoomuksen ehdokas Mia Laiho (3952 ääntä)
Varsinais-Suomi:
Valittu: Kokoomuksen ehdokas Saara-Sofia Sirén (4625 ääntä)
Varalla: SDP:n ehdokas Mika Maaskola (4769 ääntä)
Ei kumpaakaan: Ei epäoikeudenmukaisuuksia tässä mielessä
Satakunta:
Valittu: Kokoomuksen ehdokas Jaana Laitinen-Pesola (3483 ääntä)
Varalla: Perussuomalaisten ehdokas Jari Koskela (4344 ääntä)
Ei kumpaakaan: Ei epäoikeudenmukaisuuksia tässä mielessä
Ahvenanmaa:
Valittu: Ei epäoikeudenmukaisuuksia tässä mielessä
Varalla: Ei epäoikeudenmukaisuuksia tässä mielessä
Ei kumpaakaan: Ei epäoikeudenmukaisuuksia tässä mielessä
Häme:
Valittu: Keskustan ehdokas Martti Talja (3941 ääntä)
Varalla: SDP:n ehdokas Kaisa Lepola (4558 ääntä)
Ei kumpaakaan: SDP:n ehdokas Iisakki Kiemunki (3960 ääntä)
Pirkanmaa:
Valittu: KD:n ehdokas Sari Tanus (2592 ääntä)
Varalla: Kokoomuksen ehdokas Kimmo Sasi (5202 ääntä)
Ei kumpaakaan: SDP:n ehdokas Marko Asell (4167 ääntä)
Kaakkois-Suomi:
Valittu: Vihreiden ehdokas Heli Järvinen (3580 ääntä)
Varalla: SDP:n ehdokas Jouni Backman (4888 ääntä)
Ei kumpaakaan: SDP:n ehdokas Jukka Kärnä (4287 ääntä)
Savo-Karjala:
Valittu: Vasemmistoliiton ehdokas Matti Semi (2140 ääntä)
Varalla: Perussuomalaisten ehdokas Marjaana Mikkonen (4714 ääntä)
Ei kumpaakaan: Keskustan ehdokas Aino Kanniainen (4093 ääntä)
Vaasa:
Valittu: Kokoomuksen ehdokas Susanna Koski (3102 ääntä)
Varalla: Keskustan ehdokas Pasi Kivisaari (5158 ääntä)
Ei kumpaakaan: Keskustan ehdokas Esko Lehtimäki (4804 ääntä)
Keski-Suomi:
Valittu: Keskustan ehdokas Petri Honkonen (2978 ääntä)
Varalla: Kokoomuksen ehdokas Mikael Palola (4035 ääntä)
Ei kumpaakaan: Perussuomalaisten ehdokas Jari Halttunen (3518 ääntä)
Oulu:
Valittu: Kokoomuksen ehdokas Eero Suutari (3303 ääntä)
Varalla: Vasemmistoliiton ehdokas Risto Kalliorinne (4791 ääntä)
Ei kumpaakaan: Keskustan ehdokas Hanna-Leena Mattila (4389 ääntä)
Lappi:
Valittu: Keskustan ehdokas Markus Lohi (4793 ääntä)
Varalla: Ei epäoikeudenmukaisuuksia tässä mielessä
Ei kumpaakaan: Kokoomuksen ehdokas Heikki Autto (6262 ääntä)
Esittämäni vaihtoehto siis on siirtoäänivaalitapa, josta kopioin tähän Epätasapuolinen vaalitapamme -kirjoituksessa tekemäni yhteenvedon: Siirtoäänivaalissa äänestäjä kirjoittaa listan nimiä haluamassaan järjestyksessä ja vaalijärjestelmä pitää huolen, että juuri heille tulee mahdollisimman suuri hyöty. Jos ensimmäinen valinta ei pääse läpi, ääni siirtyy toiselle ja niin edelleen. Äänestäjiä helpottamaan saattaa olla myös olemassa valmiita listoja, joista voi yliviivata ehdokkaita tai lisätä omiaan. Siirtoäänivaalitavassa äänet eivät oikein voi mennä "hukkaan" ja taktinen äänestys on todella vaikeaa. Hyvä on, ääntenlasku on hankalampaa, mutta nykyaikana voidaan siihen käyttää tietokoneita ja äänestyslippujen ollessa julkisia voi kuka tahansa helposti laskea tuloksen itse ja todeta että täsmää.
Suomen laki kuitenkin sanoo tällä hetkellä, että vaalijärjestelmä on ensisijaisesti listavaali ja vasta toissijaisesti henkilövaali, jossa henkilökohtaisten äänimäärien perusteella vain sijoitus omalla listalla ratkeaa.
On myös hyviä syitä pitää vaali jatkossakin listavaalina, koska tyypillisesti samalla listalla olevat edustavat samaa puoluetta ja aatemaailmaa ja eduskuntaan valittuina osallistuvat ryhmäpäätöksiin. Listoilta valittavien henkilöiden lukumäärä on puolueille myös erittäin tärkeä siksi, että muutamankin paikan erolla voi ratketa mahdollisuus neuvotella hallituspaikasta.
Kannatan kuitenkin myös sitä, että toissijainen henkilövaaliaspekti säilytetään ja vastustan suljettujen listojen järjestelmää, jossa läpimenojärjestyksen päättäisi ehdokkaat asettava puolue etukäteen. Tämä vähentää demokratian toteutumisen kannalta haitallista ilmiötä, jossa puolue voisi esimerkiksi suosia vaaleissa korkealla omassa hierarkiassaan olevia jäseniään tai suojella kansalaisten keskuudessa epäsuosittuihin päätöksiin osallistuneita ministereitä putoamiselta.
Ilmoita asiaton viesti
Wikipediasta: ”Siirtoäänivaalitapa toteuttaa suhteellisuutta eri tavalla kuin listavaalit. Listavaaleissa suhteellisuus toteutetaan ainoastaan ehdokaslistoja asettaneiden mielipideryhmien (erityisesti puolueiden) välillä, mutta ei yksittäisen puolueen sisäisten mielipideryhmien välillä eikä puoluerajoja ylittävien mielipideryhmien välillä. Siirtoäänivaalissa sen sijaan suhteellisuus toteutuu automaattisesti kaikkien äänestäjäkunnassa olevien mielipideryhmien (tässä yhteydessä mielipideryhmäksi katsotaan kukin äänestäjäkunnan osa, joka on keskenään yksimielinen siitä, että tietty osa ehdokkaista on parempia kuin yksikään tämän osan ulkopuolella oleva ehdokas) välillä.”
Kuten perustelin vuoden 2007 eduskuntavaaleja koskevassa kirjoituksessani, eikö toisaalta D’Hondtin vaalitapa tue puolueiden, etenkin suuren sellaisten, olemassaoloa? Tämähän rajaa erilaisia näkemyksiä, joita eduskuntaan pääsee, ja on omiaan ryhmäkurin olemassaololle. En usko, että nämä puolueet, mitä meillä nyt eduskunnassa on, edustavat läheskään kaikkia mielipideryhmiä, mitä äänestäjissä on. Ja kun vaalitapa tukee suuria puolueita, uusia näkemyksiä pääsee harvemmin eduskuntaan, vaikka niillä olisikin kunnolla kannatusta.
Nykytilassa hallituksen merkitys Suomen politiikassa tosiaan on suuri, jonka takia varmaan mainitsitkin noista hallituspaikoista.
Lainaan omaa vastaustani kommenttiin tuosta toisesta kirjoituksesta: ”Hallituksen periaatteessa pitäisi kuulua toimeenpanovaltaan vallan kolmijako-opin mukaan, mutta jostain syystä sillä on myös aloitemahdollisuus eli hallituksen esitykset, jotka ovat jopa tärkeämpiä kuin kansanedustajien omat.”
Tämä on edelleen kummastelun aihe minulle, mutta ennen konkreettista korjausehdotusta sanon vaan, että päätöksiä ei tule perustella kuin parempien perustelujen puutteessa nykyisillä asiantiloilla.
Ilmoita asiaton viesti
Parlamentaariseen demokratiaan ja puoluejärjestelmiin on ilmeisesti ajauduttu pidemmän ajan kuluessa useimmissa läntisen kulttuuripiirin maissa siksi, että päätökset eivät useimmiten ole toisistaan riippumattomia vaan vaativat koordinointia. Siksi kansanedustajia ei kannusteta sooloiluun vaan hallitusohjelmat päätetään hallituspuolueiden kesken yhdessä ja myös oppositiopuolueissa on tarvetta tarjota ainakin puoluekohtaisesti yhdenmukaisia vaihtoehtoja hallituksen politiikalle. On myös vaikea nähdä, kuinka torikokoustyyppinen parlamentti, jossa edustajat edustavat vain itseään voisi yleensä sopia hallituksen muodostamisesta, saattaa voimaan kansainvälisiä sitoumuksia tai turvallisuuspoliittisia ratkaisuja.
Ilmoita asiaton viesti
Toisaalta siirtoäänivaalitapa on ollut vasta viime aikoina realistinen vaihtoehto. Ehkä myös tämän takia sitä ei ole vielä yleisesti käytössä, eikä ainoastaan tuon sinun hypoteesisi.
Nähdäkseni jopa ”torikokousparlamentin” voi nähdä toimivan samoilla tavoin, kuin argumentoin vähemmistöhallituksen toimivan täällä: http://mikkommm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/192839-su…
Hallituksen siis täytyisi vuorovaikuttaa paljon parlamentin kanssa, jotta se ylipäätään säilyttäisi asemansa. Tämä johtaa siihen, että isompi osa eduskunnasta pääsee mukaan asioiden valmisteluun kuin enemmistöhallituksessa, jossa eduskunta toimii lähinnä hallituksen kumileimaisimena. Lisäksi voi olettaa, että myös avoimuus paranisi, jotta hallitus säilyttäisi legitimiteettinsä. Avoimuus ja enemmän keskustelua päätöksistä taas ainakin minun logiikkani mukaan tarkoittaisi keskimäärin parempia ja kansan tahdon mukaisempia päätöksiä.
Pitkäjänteisyydestä sen sijaan kirjoitin:
”Pitkäjänteinen politiikka on ehkä kyseenalaisin näistä hyödyistä, onhan vähemmistöhallitus helpompi kaataa. Argumentoin kuitenkin sen puolesta. Koska vähemmistöhallituksen elinehtoihin kuuluu neuvottelu opposition kanssa ja sen täytyy tehdä oppositiota miellyttäviä päätösehdotuksia tai se kaatuu, selvä enemmistö eduskunnan ryhmittymistä tulee kuulluksi ja huomioiduksi päätöksenteossa. Vähemmistöhallitus ei siis voi vain tehdä mitä mieli lystää, joten enemmistöhallituksen ongelma, että hallituskokoonpano vaihtuu joka vaaleissa, ei oikeastaan olekaan ongelma vähemmistöhallitukselle. Valta nimittäin olisi siirtynyt takaisin eduskunnalle, jonka kokoonpano vaihtuu huomattavasti hitaammin vaaleista toiseen. Täten jos jossain vaiheessa enemmistö eduskunnasta päättää jostain pitkäjänteisestä politiikasta, sitä ei voi niin vain unohtaa hallituskokoonpanon vaihtuessa, sillä heitä joudutaan joka tapauksessa kuuntelemaan. Ergo, vähemmistöhallitus tuottaa pitkäjänteisempää politiikkaa, kunhan sen itsesuojeluvaisto toimii.”
Ilmoita asiaton viesti
Eikä muuten ”torikokousparlamentti” ole edes mikään väistämätön seuraus siirtoäänivaalitavasta. Irlannissa on käytössä siirtoäänivaalitapa, eikä siellä ole kuin 34 sitoutumattomien ja pienten puolueiden edustajaa 157 Teachtaí Dálasta. https://en.wikipedia.org/wiki/Irish_general_electi…
Sanoit itsekin aikaisemmin, että ”Siirtoäänivaalitapa on sovitettavissa myös puoluevaaleihin usealla eri tavalla.” täällä: http://mikkommm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185101-ep…
Ilmoita asiaton viesti
Vihreille oli pitkään tiedossa, että yhdistämällä kymen vaalipiirin ja etelä-savon vaalipiirin kaakkois-suomen vaalipiiriksi he saavat kansanedustajan. Itsenäisistä piireistä eivät saa. Yhtä selvää oli, että demarit menettivät kansanedustajan.
Sikäli ihmettelen että vihreät saivat edellisen hallituskauden aikana tuon vaalipiirin yhdistämisen aikaiseksi, ja että demarit suostuivat siihen. Mutta hyvä heille.
Ilmoita asiaton viesti
Oletan että haluat säilyttää edelleen suhteellisuuden vaaleiissa (eli jokaiselle puolueelle paikkoja suhteessa niiden äänimäärään). Siirtovaaliäänitapa säilyttää suhteellisuuden, ja jokainen edustaja voi tulla valituksi jonkun tietyn puolueen edustajana. Tässä mielessä se ei siis riko suhteellisuutta tai puoluekeskeisyyttä.
Mikko Nummelin voi olla kuitenkin oikeassa siinä, että puolueet eivät pitäisi suorasta siirtoäänivaalitavasta, sillä se antaisi kansalaisille vapaamman kädet äänestää usean eri puolueen edustajia (pitäisivät enemmän siitä, että valittaisiin selvästi vain yksi puolue).
Lisäksi olisi mahdollista äänestää pienten puolueiden edustajia niin, että ääni ei menisi yhtä suurella todennäköisyydellä ”hukkaan” kuin nyt. Ääni periytyisi pienen puolueen ehdokkaalta jonkin toisen puoueen ehdokkaalle, jos tuo pikkupuolue ei saisi yhtään ehdokasta läpi. Piraattipuolueen kaltaiset puolueet saisivat siis reilumman kohtelun kuin nykyisessä vaalitavassa.
Nuo blogikirjoituksen esimerkit eivät olleet kovin hyviä kriittisiä esimerkkejä nykyisen vaalitavan heikkouksista. Näin siksi, että suhteellisuusperiaatteen mukaan isosta puolueesta pitää valita monta edustajaa, vaikka äänet olisvatkin keskittyneet vain yhdelle tai kahdelle ehdokkaalle. Tässä tilanteessa noiden ääniharavien äänillä pitää siis valita joku vain niukalti ääniä kerännyt ehdokas, vaikka jossain toisessa puolueessa joku valitsematta jäänyt olisikin saanut enemmän ääniä.
D’Hondt suosii suuria puolueita niin, että kaikki puolueet saavat kyllä ne paikat, joihin ne ovat keränneet täyden määrän ääniä ( 1/n äänistä, missä n on valittavien edustajien lukumäärä). D’Hondt suosii kuitenkin suuria puolueita, kun jaetaan niitä paikkoja, joita varten puolueet saivat kerättyä vain vähemmän ääniä kuin 1/n kaikista äänistä. Näin piraattipuoluetta siis sorretaan. Tosin D’Hondtia enemmän piraattipuoluetta Suomen vaalijärjestelmässä sortaa se, että edustajat valitaan jokaisesta vaalipiiristä erikseen, ilman maanlaajuista suhteellisuutta. Jokaisessa vaalipiirissä on siis piilevä äänikynnys, jonka alle pienet puolueet jäävät. Tuo mainittu Svon ja Karjalan vaalipiirien uudelleenjärjestely antoi siis vihreille paikan. Vihreät ovat kuitenkin piraattipuolueeseenverrattuna suuri puolue. Kaikki vihreitä pienemmät ovat siis täysin toivottomassa asemassa pieninnissä vaalipireissä. Oikea korjaus olisi suhteellisuuden laskeminan ja puolueiden kokonaispaikkamäärän laskeminen koko maan tasolla. Vaalijärjestelmää uudistettaessa tällaisiakin ehdotuksia tehtiin, mutta syysteä tai toisesta nuo järkevät ehdotukset hylättiin. Voi epäillä, että asialla olivat suurten puolueiden edustajat, puolustamassa itselleen edullisia vaalijärjestelmän epäoikeudenmukaisuuksia.
Suorassa siirtoäänivaalitavassa on myös heikkouksia. Yksi sellainen on tarve merkata kaikki oman suosikkipuolueen ehdokkaat äänestyslippuun. Jos ei merkkaa, jää riski siitä, että osa äänen painoarvosta häviää. Joko niin, että kukaan listatuista ei tule valituksi, tai niin, että valituilta yli jäävä äänen painoarvo ei periydy kenellekään, vaan unohdetaan. Suomessa tämä on ongelma, koska yhdellä puolueella voi olla kymmeniä ehdokkaita.
Tästä syystä Suomessa kannattaisi harkita myös sellaista siirtoäänivaalitavan viritystä, jossa äänet periytyisivät puolueelle, eli puolueen muille ehdokkaille, jos äänen voimaa jää käyttämättä. Näin äänestäjä voisi halutessaan äänestää vaikkapa yhtä ehdoksata, ja jos tämä ei tule valituksi, ääni laskettaisiin kuitenkin oman (eli saman puolueen kuin tuon ainoan äänestetyn ehdokkaan) puolueen hyväksi.
Jos halutaan turvata vielä pienten puolueiden (esim. piraattipuolueen) äänestämisen turvallisuus, pitäisi olla mahdollisuus periyttää ääni myö toiseksi parhaalle puolueelle. Tämän voisi toteuttaa vaikka niin, että ääni P1, P2, Q1 menisi ensi piraattipuolueen ehdokkaalle P1, sitten P2:lle, sitten kaikille muille piraattipuolueen ehdokkaille, sitten Q-puolueen ehdokkaalle Q1, sitten muille Q-puolueen ehdokkaille, ja vasta sitten ”hukkaan”.
Tällainen vaalitapa ei olisi välttämättä edes suuri muutos nykyiseen vaalitapaamme äänestäjän näkökulmasta katsottuna. Nykyisen kaltainen ääni jollekin numerolle, vaikkapa 123, menisi ehdokkaalle 123 ja sitten tuon ehdokkaan puolueelle, aivan kuin nykyään. Äänestyslippua voisi laajentaa niin, että siihen mahtuisi jokin kiinteä määrä ehdokkaiden numeroita. Yksinkertaisimmillaan vaikkapa jo kolme numeroa antaisi mahdollisuuden ilmaista äänestyslipulla paljon tarkemmin, kenelle äänen haluaa menevän. Ääni 123, 124, 234 olisi ääni piraattipuolueen ehdokkaille 123, 124, ja sitten muille puolueen ehdokkaille, sitten varapuolueen ehdokkaalle 234, ja sitten muille tämän puolueen ehdokkaille. Ne äänestäjät, jotka haluavat, voisivat siis pysyä nykyisessä tavassa äänestää, ja ne, jotka haluavat listata ehdokkaita, voisivat tehdä sen.
Yksi keskeinen siirtoäänivaalitavan etu nykyiseen verrattuna on se, että se tukee suhteellisuutta myös puolueen sisällä. Oletetaan tässä että vaalilippuun saa merkitä viisi numeroa. Ääni 123, 124, 134, 135, 234 menisi piraattipuolueen tiettyä ajattelutapaa kannattaville ehdokkaille (123, 124, 134, 135), ja vasta sitten muille puolueen ehdokkaille, ja edelleen toisen puolueen 234:lle. Nykyisen vaalitavan heikkous on se, että puolueen vasemman siiven, oikean siiven, tai vaapipiirin pohjoisten alueiden tai eteläisten alueiden äänet voivat hajaantua usealle ehdokkaalle, eikä kukaan heistä tule valituksi, vaikka äänimäärät riittäisivät useampaankin paikkaan. Puolueen sisällä suhteellisuus ei siis toteudu. Siirtoäänivaalitapa kykenisi varmistamaan myös sitä, että puolueen sisällä oma ääni menisi tietyn ryhmän hyväksi, ja että tuo ryhmä saisi oman suhteellisen osuuden paikoista, eikä satunnaista osuutta, eikä puoluetoimiston ovelasti junaileman ehdokasasettelun mukaista (liian suurta tai liian pientä) paikkamäärää.
Tässäpä tätä jo tulikin. Ehdotan siis piraattipuolueen sellaiseksi tavoitteeksi, joka toimii hvyin Suomen (runsaasti ehdokkaita sisältävissä) vaaleissa, jonka kaikki puoleueet ehkä voisivat hyväksyä, ja joka olisi monessa suhteessa nykyistä reilumpi, mallia jossa 1) eri maantieteellisillä alueilla / vaalipiireillä olisi edelleen kiinteä paikkamäärä (jätän perustelematta mailin pituuden kasvamisen vuoksi) (vaalipiirit voisivat olla pienehköjäkin), 2) suhteellisuus puolueiden välillä laskettaisiin koko maan tasolla, 3) voisi äänestää muutamaa ehdokasta (ei ehkä voisi kuitenkaan listata kaikkia, niin kuin puhtaassa siirtoäänivaalitavassa, koska tämä olisi turhan työlästä äänestäjille ja ääntenlaskijoille, eikä toisi juuri mitään lisäarvoa), 4) jotain edellä kuvaamani tapaista äänet listatuilta ehdokkailta puolueille periyttävää laskutapaa.
Piraattipuolue ja muut pienet puolueet ovat nykyjärjestelmässä sorretussa asemassa. Minusta olisi ihan reilua, että 1/200 annetusita äänistä toisi yhden paikan Suomen eduskunnassa. Ja että pienpuoluettakin voisi äänestää, ilman että olisi melko todennäköistä, että annettu ääni menee ”hukkaan”. Valitettavasti näin ei nykyään ole, eikä ole suurille puolueille kunniaksi, että ne ovat jarrutelleet muutosta kohti oikeudenmukaisempaa vaalitapaa.
Ilmoita asiaton viesti
No jopa oli hyvä täydentävä kommentti kirjoitukseeni. Pistin ihan itselleni talteen siltä varalta, että haluaisin hyödyntää ehdotuksiasi joskus.
Tosiaan tämä kirjoitukseni käsitteli käytännön, eikä teorian tasoa. On todella hankala sanoa, ketä olisi tullut valituksi jossain toisessa vaalitavassa, joten käytin todellisia vaalituloksia pohjana. Vähän enemmän ääntenlaskennan teoriasta ja miksi se ei ole D’Hondtin vaalitavassa niin hyvä kuin voisi tuli jo kirjoitettua ainakin Epätasapuolinen vaalitapamme -kirjoitukseeni.
Sitten vähän kommentteja ehdotuksestasi. Mitä, jospa vaikka kannattaa vain jotain tiettyä henkilöä yhdestä puolueesta? Sitten seuraavaksi ääni menisi muille puolueen ehdokkaille, joita ei välttämättä kannata. Voipi tosin olla, että jokin ehdottamanlaisesi järjestelmä olisi ylipäätään siirtoäänivaalitavan läpimenon kannalta oleellista. Tässä on eräs vaihtoehto, jota ehdotti Oula Lintula:
”Idea, jolla tätä voi yrittää korjata: esitäytetyt äänestysliput. Puolueet voivat jakaa äänestäjille jo valmiiksi sellaisia äänestyslippuja, joissa on puolueiden omat ehdokkaat kärkipäässä. Ongelmana tietysti on se, että tällöin puolue pääsee päättämään tämän järjestyksen. Mutta mikäli äänestäjä ei joistakin puolueen ehdokkaista pidä, hän voi mustata näitä vaikka muuten käyttäisikin valmista lippua.
Myös ehdokkaat itse voivat jakaa esitäytettyjä äänestyslippuja. He tietysti laittavat itsensä ensimmäiselle sijalle ja sen jälkeen sitten muita ehdokkaita, ehkä samasta puolueesta, ehkä muista lähellä olevista puolueista.
Voidaan tehdä niinkin, että jokainen ehdokas tekee oman ”suosikkilistansa” valmiiksi, julkaisee sen ja luovuttaa sen viranomaiselle. Mikäli äänestäjä luottaa johonkuhun ehdokkaaseen, hän voi merkitä äänestyslippuun vain yhden ehdokkaan numeron ja lisäksi rastin ruutuun ”äänestän tämän ehdokkaan suosikkilistaa”; tämän jälkeen hänen äänestyslippuaan kohdellaan niinkuin se olisi kopio kyseisen ehdokkaan suosikkilistasta.”
Ilmoita asiaton viesti
Jos siirtoäänivaalitavassa ääni saisi hypätä puoluelistalta toiselle ilman, että sen olisi sitä ennen pakko hyödyttää enemmän korkeammalla olevan ehdokkaan puoluetta kokonaisuudessaan, tarkoittaisi tämä sitä, että äänestäjälle annettaisiin oikeus kannattaa erilaista hallituspohjaa riippuen siitä, mitkä henkilöt mistäkin puolueesta menevät läpi. Tämä voisi olla äänestäjille vaikea tiedostaa, jo nykyiselläänkin vaalien puoluevaaliaspekti ja ryhmäkurin merkitys vaalien jälkeen tuntuu unohtuvan.
Ilmoita asiaton viesti
Ministerit nimittää presidentti pääministerin esityksen mukaisesti [1]. Tuolla ”oikeudella kannattaa hallituspohjaa” ei siis tässä ole mitenkään juridisesti painoarvoa, vaikka toki päätös hallituspohjasta luultavasti jollain tapaa on yhteyksissä vaalitulokseen. Eri asia olisi, jos kansa äänestäisi myös hallituksen koostumuksesta.
Kysymys kuuluukin, tarvitseeko äänestäjien tiedostaa tuota? Ei ole heidän tehtävänsä päättää hallituksen kokoonpanosta, ja vaikka vaalituloksella onkin välillistä vaikutusta hallituksen kokoonpanoon, ongelma on pikemminkin siinä, että hallituksella on ylikorostunut asema Suomen politiikassa oikeasti vaaleilla valittuun eduskuntaan nähden.
Minähän olen ollut vähemmistöhallituksen kannalla, jolloin eduskunnan vaikutusvallan oikeastaan täytyisi lisääntyä hallituksen elinehtona. Sittenhän ei niin valtava merkitys olisikaan enää sillä, mitkä puolueet hallituksessa loppupelissä ovat.
1. http://valtioneuvosto.fi/tietoa/nimittaminen-ja-ja…
Ilmoita asiaton viesti
Olen molempien Mikkojen kanssa samaa mieltä siitä, että äänetämisen tulee olla yksinkertaista, eikä äänestäjän tarvitse ymmärtää esimerkiksi sitä, miten vaalijärjestelmä äänet lopulta laskee (ja hallitus ja muut poliittiset päätökset nuijitaan kasaan joka tapauksessa paljolti puolueiden ryhmäpäätösten kautta). Nykyinen tyyli on merkitä suosikkiehdokkaan numero paperille. Ei olisi ehkä vielä kovin paljon vaikeampaa merkitä muutama suosikki.
Tosin jo ehdottamani mahdollisuus merkata kahden puolueen ehdokkaita paperille niin, että siinä välissä annettaisiin tukea kaikille ensimmäisen puolueen ehdokkaille, voi olla niin monimutkainen, että se ei tule menemään läpi poliitikkojen seulasta, ja äänestäjätkin voisivat olla hämillään sen suhteen, tukivatko he ensimmäisen puolueen kaikkia muita ehdokkaita.
Jos halutaan säilyttää mahdollisuus valita ensin suosikit yhdestä ja sitten toisesta puolueesta ilman että äänet menisivät myös ensimmäisen puolueen muille ehdokkaille, tällaisen äänestystavan ei pitäisi mielestäni olla oletusarvoinen tulkinta. Äänestystyyli 123, 124, 0, 234 voisi toimia. Tässä 0 katkaisee äänten periytymisen ensimmäiselle puolueelle. Mutta tämä menee jo kovin monimutkaiseksi, ja äänestjät eivät ehkä enää ymmärtäisi, mille puolueelle ääni menee (nollalla tai ilman) tilanteessa, jossa yksikään soista kolmesta ehdokkaasta ei tule valituksi.
Sekään ei ole hyvä, jos äänestäjä ”joutuu” kirjoittamaan kymmeniä numeroita paperille saadakseen aikaan tasan haluamansa kaltaisen äänen. Virheitä sattuisi varmasti, ja moni jättäisi äänestämättä ehkä ihan tästä syystä.
Pidän suomalaisesta vaalitavasta, jossa äänestäjä äänestää suoraan ehdokasta eikä vain puoluetta, kuten pitkissä listoissa. Mutta en veisi äänestystä täysin henkilövaalin tasolle siksi, että kansa tarvitsee yksinkertaistavia mielikuvia siitä, mihin suuntaan politiikkaa ollaan ohjaamassa. Puhdas henkilövaali ilman ryhmittelyä ideologioiden ja tavoitteiden mukaan vaatii äänestäjältä turhan paljon tutustumista ehdokkaisiin, ja toisaalta ehdokkaat voivat tällaisessa mallissa luvata kaikkea hyvää kaikille vähän turhan helposti. Tarkoitan sitä, että jokainen ehdokas kertoisi vanhainkodissa käydessään tukevansa nimeomaan vanhusten asiaa. Ja vanhukset listaisivat kaikki, jotka ovat luvanneet heitä tukea. Liian helppoa äänten tekoa tilanteessa, jossa lopputulos on kuitenkin se, että ehdokkaat vaikuttavat läpi päästyään osana omaa puoluettaan ja sen valitsemaa linjaa. Myös ne ei-halutut oman puolueen ehdokkaat ovat kuvioissa mukana.
Jos halutaan toteuttaa yksinkertainen tapa, jolla ääni periytyy vaikkapa minipuolueelta jollekin toiselle puolueelle, voisi ajatella myös vaaliliittojen käyttämistä. Näin vaikkapa kaikki pienpuolueet liittyisivät yhteen. Vaaliliiton sisällä pätisi suhteellisuus, mutta jäljelle jäävät äänet menisivät sis yhteiseen kassaan. Tämä voi olla riittävä tapa suojata pienpuolueiden äänestäjiä äänen hukkaan menolta. Joka tapuksessa, jos ääni oletusarvoisesti periytyy muille oman puolueen ehdokaille, puolueelta yii jäävien äänien määrä on suhteellisen pieni, ja näkyy ongelmallisena lähinnä vain siinä tapauksessa, että puolue ei saa yhtään edustajaa.
Myös puolueiden sisäiset sisäisen vaaliliiton kaltaiset ryhmittymät voisi sallia. Olisi kai puolueen oma asia haluaako se ryhmitellä ehdokkaansa eri ryhmiin vai ei.
Nojailen siis hieman siihen suuntaan, että jos siirtovaalitavan kaltainen usean ehdokkaan äänestäminen halutaan toteuttaa, voi olla riittävää tähdätä vain muutaman yhden puolueen ehdokkaan merkkaamiseen. Siihenkin tapaukseen, jossa äänestäjä tahallaan tai vahingossa merkkaa usean puolueen ehdokkaita, täytyy varautua. Mielellään niin, että ääntä ei kokonaan hylätä. Jos puolueiden välinen suhteellisuus lasketan valtakunnallisesti, äänestäjät äänestävät vain oman vaalipiirinsä ehdokkaita, ja kullakin vaalipiirillä on kiinteä määrä paikkoja, periyttäminen yli puoluerajojen on laskennallisesti aika monimutkainen prosessi, ja äänestäjän lopullinen vaikutus tulokseen yli puoluerajojen aika häilyvää.
Jos äänestäminen rajoitetaan yhden puolueen ehdokkaisiin, suurimmaksi ongelmaksi jää ehkä minipuolueiden äänestäminen ja äänen mahdollinen ”hukkaan meno”, jos puolue ei saa yhtään edustajaa. Jos samassa uudistuksessa toteutetaan suhteellisuuden laskeminen valtakunnallisella tasolla, pienten puolueiden suurin ongelma kuitenkin poistuu. Siisti, yksinkertainen, ymmärrettävä ja isojenkin puolueiden hyväksyttävissä oleva ehdotus voi olla toimivampi ehdotus kuin noiden viimeisten yksityiskohtien virittely.
Oula Lintulan valmiiksi täytettyjen äänestyslippujen ehdotuksesta en hirveästi pidä. Ehkä ensimmäisenä tökkii se ajatus, että ehdokkaat myisivät tavalla tai toisella paikkoja omalle äänestyslipulleen. Tuossa mallissa valuisi myös valtaa äänestäjitä poliitikoille itselleen, koska kovin monet liput olisivat poliitikkojen täyttämiä, sillä äänestäjät ovat laiskoja, eivätkä jaksaisi tutkia kaikkia ehdokkaita, vaan tyytyisivät heille tyrkytettyyn listaan. Jos halutaan mahdollistaa se, että supersuositun ehdokkaan lähipiirikin tulee valituksi, edellä mainitsemani mahdollisuus puolueen sisäisiin ryhmittymiin miellyttäisi minua ehkä enemmän. Siinä alaryhmä selvästi nimettäisiin (auttaa hahmottamaan politiikkaa ja sitoo tuon ryhmän ajamaan vaaleissa annettuja lupauksia ja mielikuvaa), ja äänestäjän voisivat vapaammin valita tuon ryhmän sisältä läpimenijät (ei siis niin, että ryhmän kingi sanelee valintajärjestyksen esitäytettyjen äänestyslippujen avulla).
Sama kommentti viranomaisille toimitettuihin ehdokaskohtaisiin listoihin. Ehkä olisi parempi, jos äänestäjät näkisvät aiotun pienryhmän, ja voisivat itse määrittää sen sisällä suosituimmuusjärjestyksen.
Laskin vähän vuoden 2015 eduskuntavaalien tuloksia (toivottavasti ei tullut kovin karkeita virheitä). Jos suhteellisuus olisi laskettu valtakunna tasolla, ja käytössä olisi ollut tuttu D’Hondt, piraattipuolue olisi saanut yhden paikan. Sen saama äänimäärä 25086 ylitti selvästi 1/199 (Ahvenanmaa pois laskettuna) kaikista annetuista hyväksytyistä äänistä (2956272) (1/199 * 2956272 = 14855,638).
Jos käytössä olisi ollut suurille ja pienille puolueille tasapuolisempi jakomenetelmä Sainte-Laguë, piraattipuolue olisi saanut kaksi paikkaa. Samoin jos paikat olisi jaettu jakojäännösten perusteella (puolueen oikeutus paikkoihin = puolueen_äänet / kaikki_äänet * 199) (Hare-Niemeyer). Tämä viimeksi mainittu on näistä ehkä suosikkini.
Tarkastelin myös tilannetta, jossa D’Hondt olisi vaihdetty jommaksi kummaksi noista muista, mutta paikat olisi laskettu nykyiseen tapaan erikseen joka vaalipiirissä. Tässä tilanteessa piraattipuolue olisi jäänyt ainakin Uudellamaalla (missä oletin sen saavan helpoiten paikkoja, vaikka Helsingissä prosenttiosuus äänistä olikin korkeampi) ilman paikkoja. Valtakunnallinen suhteellisuus on siis tässä mielessä merkittävämpi pienten puolueiden kannalta kuin itse kaava, jolla paikat jaetaan puolueille.
Ilmoita asiaton viesti
Eli… katsotaanpa, josko ymmärsin oikein tuon ”Nojailen siis hieman siihen suuntaan” alkavan kohdan.
1. Kansa äänestää järjestäen muutaman vaalipiiristään valitsemansa ehdokkaan äänestyslippuun.
2. Listan loppuessa tai puolueen (tai valitsijayhdistyksen tai vaaliliiton) vaihtuessa vaalilipussa ääntenlaskentaohjelman tietorakenteeseen pistetään tämän kohdan jälkeen jonkinlainen puolueen tunnus, jolle edellisiltä ehdokkailta yli jäävät äänet menevät tarvittaessa
3. Paikallisella tasolla lasketaan äänet ehdokkaille siirtoäänivaalitavalla (esim. Droop quota äänikynnyksenä), mutta ei vielä valita heitä. Lisäksi seuraava muutos siirtoäänivaalitavan prosessiin tehtäisiin: kun tietorakenteessa tulee vastaan puolue, lisätään jäljellä oleva äänen osa johonkin puolueen yhteiseen pottiin.
4. Valtakunnallisella tasolla lasketaan kunkin puolueen kaikkien ehdokkaiden äänimäärät plus yhteinen potti yhteen ja katsotaan jollain suhteellisen vaalitavan laskutavalla (esim. D’Hondt), ketkä valitaan käyttäen ehdokkaiden järjestyksenä 3. vaiheessa saatuja tuloksia.
Miten pahasti ymmärsin väärin? Puhut kun vielä tuosta valtakunnallisesta suhteellisuudestakin. Kuvailemani menetelmä tosin tällaisenaan vaikuttaisi hukkaavan äänet, jotka menevät muille kuin ensimmäisen puolueen jäsenille.
Ilmoita asiaton viesti
Tai oikeastaan, näin varmaan tuo loppu menisi:
4. Valtakunnallisella tasolla lasketaan kunkin puolueen kaikkien ehdokkaiden äänimäärät plus yhteinen potti yhteen ja katsotaan jollain suhteellisen vaalitavan laskutavalla (esim. D’Hondt) ehdokkaille vertausluvut 3. vaiheessa saatujen tuloksien perusteella
5. Valitaan jokaisesta vaalipiiristä kiintiön mukainen määrä ehdokkaita 4. vaiheessa saatujen vertauslukujen perusteella
Ilmoita asiaton viesti
Minulla ei ollut mitään aivan tarkkaa menetelmää mielessäni. Ääntenlaskussa on monia vaihtoehtoja, enkä osannut / halunnut valita niistä mitään ainoaksi oikeaksi. Tavoitteeni oli kuitenkin käytännön syistä pitää äänestämisen logiikka mahdollisimman yksinkertaisena. Myös menetelmän turha laskentavaiheen monimutkaisuus hidastaisi uudistusten tuloa, eikä välttämättä tarjoaisi tavalliselle äänestäjälle mitään todellista hyötyä. Mahdollisimman yksinkertainen siis, mutta tarjoten ehdokkaiden järjestämisen tuomat edut (ja nykyistä paremman suhteellisuuden).
Kohdassa 2. oletin tosiaan, että jonkin ryhmän ehdokkaiden äänestäminen oletusarvoisesti tarkoittaisi myös äänen periytymistä muille puolueen ehdokkaille. Tämä on luontevaaa Suomessa, koska ehdokkaita on totutusti suuri määrä, eivätkä äänestäjät jaksa listata kaikkia puolueensa ehdokkaita.
Kohdan 3. kuvailisin ehkä siinä järjestyksessä, että ensin lasketaan valtakunnan tasolla se, paljonko paikkoja mikäkin puolue saa. Sitten pitää sovitella hieman sitä, mihin vaalipiireihin nuo paikat tulevat. Ja kun puolueen paikkamäärä tietyssä vaalipiirissä on selvinnyt, käytetään siirtoäänivaalitapaa valitsemaan oikeat edustajat.
Olisi mahdollista yrittää virittää järjestemä niin, että siirtoääni voisi siirtyä toiselle puolueelle, jos äänestäjän suosikkiehdokkaat eivät pääse suosikkipuolueessa läpi. Mutta tämä menee teknisesti sen verran hankalaksi, että jokin yksinkertaistavampi laskentatapa voi olla luontevampi. Yksinkertaisin malli olisi ehkä sellainen, jossa äänestyslipun ensimmäinen listattu numero kertoo lopullisesti sen, mitä puoluetta tuo äänestäjä kannattaa, ja loput numerot vaikuttaisivat vain siihen, mitkä ehdokkaat minkin puolueen sisällä tulevat valituiksi.
Jos puolueiden voimasuhteet voivat muuttua laskennan aikana (siirtoääniä siirreltäessä), vaalipiirissä voi syntyä tarve siirtää yksi paikka toiselle puolueelle. Tämä vaikuttaisi puolueiden tasapainoon valtakunnan tasolla, ja näin jossain toisessa vaalipiirissä pitäisi siirtää yksi paikka päinvastaiseen suuntaan. Tässä ongelmaksi muodostuu siis monimutkainen laskujärjestelmä. Menetelmässä pyritään saavuttamaan yhtaikaa sekä valtakunnallinen suhteellisuus, sovittu määrä edustajia per vaalipiiri, suhteellisuus vaalipiirin sisällä, ja vielä oikeat edustajavalinnat vaalipiirissä puolueen sisällä. Kaikki nämä pitäisi optimoida samanaikaisesti. Pieniä pyöristysvirheitä ja jonkun kulmakunnan lievää pakottamista oikeaan asentoon (jokun reiluusaspektin kustannuksella) syntyy joka tapauksessa. Näistä syistä tähtään johonkin sopivasti yksinkertaistavaan malliin, enkä monimutkaiseen, mutta teoreettisesti jollain mittarilla mitattuna optimaaliseen laskentatapaan.
Huh, pitkä selitys. Ehkä yritän pitäytyä tässä vaikka siinä yksinkertaisimmassa mallissa, jossa ensimmäinen numero ratkaisee puoluiden suhteet (valtakunnallisella tasolla), ja ehdokkaiden järjestäminen vaikuttaa vain puolueiden sisällä. Jos listaa usean puolueen ehdokkaita, voi vaikuttaa järjestykseen usean puolueen sisällä (kai pienemmällä voimalla kussakin). Tämä malli on pieni tappio minipuolueille, koska ääni ei menisi kakkospuolueen hyväksi, vaikka ykköspuolue jäisi paikoitta. Pidän kuitenkin valtakunnallista suheellisuuden laskua tärkeämpänä minipuolueille, joten yritän pitää sitä kuvioissa mukana, vaikka se aiheuttaisi tällaista toissijaista kiusaa.
Kohdassa 4. sama kommentti, eli ajattelen asiaa enemmän niin, että ensin lasketaan paikat valtakunnan tasolla, ja sitten ne allokoidaan puolueille vaalipiireihin, ja sitten katsotaan läpimenijät. Yksinkertaisinta näin, eikä tarvitse peruutella jo tehtyjä päätöksissä tms. Muukin tyyli käy minulle, jos vain on riittävän selkeä ja reilu.
Valtakunnallisella tasolla käyttäisin mieluiten suoraan suhdelukuja ja niiden yli jäävien murto-osien kokoa (puolueen_äänet / kaikki_äänet * 199), mutta pieniä sortava D’Hondtkin olisi ehkä ok, koska tuohon nimeen suomalaiset ovat tottuneet.
Käyn vielä lyhyesti läpi tuon yksinkertaisimman mallin, koska kirjoitin tuossa edellä vain yksittäisiä heittoja. Monimutkaistaakin mallia voi, jos hyviä tapoja ja syitä löytyy, mutta on ehkä hyvä aloittaa yksinkertasesta. Järjestelmä toimisi siis karkeasti seuraavasti. 1) Lasketaan puolueiden äänet valtakunnan tasolla käyttäen äänestyslippujen ensimmäisiä numeroita. 2) Allokoidaan paikat (lopullisesti) puolueille (D’Hondt, murto-osat tai muu menetelmä). 3) Sovitetaan paikat vaalipiireihin (kussakin kiinteästi sovittu paikkamäärä) sen mukaan, paljoko kullakin puolueella on kannatusta missäkin vaalipiirissä. Jo tässä kohdassa pitää käyttää pientä väkivaltaa (eli jonkin puolueen jokin paikka pakotetaan johonkin tiettyyn vaalipiiriin vaikka sillä olisi hieman enemmän kannatusta jossain toisessa vaalipiirissä), jotta valtakunnallinen puolueiden taspaino säilyy. 4) Kussakin vaalipiirissä kunkin puolueen sisällä paikat jaetaan siirtoäänijärjestelmän mukaan. Jos jossain äänestyslipussa on kahden (tai useamman) puolueen numeroita, äänen paino jaetaan kahteen osaan, ja se vaikuttaa ehdokaiden valintaan molempien puolueiden sisällä.
Myös vaaliliitot ovat mahdollisia, joten minipuolueet voivat liittyä yhteen, ja ”hukkaan mennyt” ääni tai sen osa lasketaan muiden vaaliliiton puolueiden eduksi. Puoueiden sisällä tässä yksinketaisessa mallissa ei ehkä tarvita mitään aliryhmittelyä, sillä siirtoäänivaalitapa tuo jo ehkä peliin riittävästi puolueden sisäistä suhteellisuutta. Tyypillinen äänestäjä äänestäisi vain yhden puolueen ehdokkaita. Yhdelle äänestyslipulle mahtuvien numeroiden määrän voisi tässä mallissa pitää aika pienenäkin. Jo kolme numeroa voisi olla riittävä. Viisi olisi ehkä jo runsas määrä. Osa äänestäjistä voisi kirjoittaa vain yhden numeron. Pienten puolueiden kannalta valtakunnallinen suhteellisuus ja (keskenäisen suhteellisuuden säilyttävien) vaaliliittojen salliminen olisi tässä mallissa merkittävämpää kuin siirtoäänivaalitapa (joka ei siis tässä yksinkertaisessa mallissa vaikuttaisi puolueiden saamien paikkojen määrään).
Ilmoita asiaton viesti